Vanhempani erosivat, kun olin pieni. Niin pieni, etten muista aikaa ennen äiti- ja isäpuolta. Minun muistikuvieni mukaan minulla on aina ollut kaksi perhettä. Vietin isän ja äitipuolen luona keskimäärin 2,5 päivää viikossa, sekä viikon talvella ja neljä viikkoa kesällä. Meillä oli molemmissa paikoissa omat vaatteet, lelut ja tavarat. Mitään ei tarvinnut raahata edestakaisin paikkojen välillä.
Sanon "paikkojen", koska minulla oli koti ja minulla oli "isän luona". Isän luona ei ollut koti.
Kun olin pieni, meillä oli isän kanssa hyvät välit. Makasin sohvalla isän vatsan päällä, kun isä katsoi televisiota. Joskus niihin aikoihin kun aloitin koulun, kaikki muuttui. En oikeastaan muista mitään niistä ajoista, kun vielä olin "isin tyttö".
Minulla oli pienenä hyvät välit myös äitipuoleni kanssa. Istuin paljon hänen sylissään - kuulemma vaadin päästä syliin. Koska olin todella huono syömään, hän syötti minua vielä paljon pidempään, kuin olisi ollut "normaalia". Pelkäsin todella pahasti pimeää, enkä uskaltanut käydä vessassa yksin. Kävin joka yö herättämässä Ullan mukaani vessaan ja hän sitkeästi nousi seurakseni joka yö.
Minulla on tapana sanoa, että tulin hyvin isän ja Ullan kanssa toimeen siihen asti, että minusta tuli persoona. Kun kasvoin vanhemmaksi, aloin ymmärtää, kun minulle sanottiin "Sinä olet niin ahne / laiska / tyhmä." Ja toisaalta se ihminen, joksi minä kasvoin, ei selvästikään miellyttänyt isää ja Ullaa lainkaan.
Äiti on ollut enemmän tasainen voima elämässäni. Toisaalta hän osasi ja osaa olla todella empaattinen, ymmärtäväinen ja huolehtiva. Toisaalta hän oli ja on äärimmäisen kontrolloiva, joustamaton ja vaativa. Siihenkin tottui. Vasta aikuisuuden kynnyksellä ymmärsin, kuinka moni asia oli kotona epänormaalia. Kotona ei ollut puhettakaan, että minua olisi syötetty. Saatoin istua ruokapöydässä kaksi tai kolme tuntia, yrittäen saada lautasta tyhjäksi. Pöydästä ei ollut nouseminen, ennen kuin lautanen oli tyhjä. Eikä minulla ollut mitään vaikutusvaltaa siihen, mitä ja kuinka paljon lautaselle ylipäätään laitettiin. Äidin mielestä suuri herkku maksapatee, oli minun mielestäni jotain maailmanloppua pahempaa. Ja vaikka kuinka sanoin, että sitä ei saa minulle laittaa, minä en halua syödä sitä, se on pahaa, kamalaa, hirveää, maksapatee päätyi lautaselleni. Ja minä päädyin istumaan ruokapöydässä tunteja, jotta sain sen pakotettua kurkusta alas.
Eikä tullut kuuloonkaan, että olisin saanut seuraa yöllisille vessareissuilleni. Minulla oli pienen pieni taskulamppu, joka joskus toimi ja joskus ei, jonka kanssa kipitin mahdollisimman lujaa vauhtia käytävälle, jonne sain sytyttää kattovalon ja pääsin möröiltä turvaan. Koska kaikkihan tietävät, että möröt eivät pysty tulemaan valoon.
Mutta äitini ei koskaan valittanut siitä, että olisin ollut paha tai huono ihminen. Tein virheitä, joita äiti ei voinut hyväksyä ja rankaisi niistä mm. pitkillä kotiaresteilla. Hän aina muistutti, että hänelle voi tulla sanomaan, oli asia mikä tahansa ja kuinka paha tahansa. Toisaalta hänen suuttumuksensa ja rankaisunsa tekivät sen jo aikaisin selväksi, että virheet kannattaa salata ja piilottaa kaikin mahdollisin keinoin, jotta niistä ei jäisi kiinni.
Isäpuoleni on hyvin harmaa mielessäni. Muistan hämärästi, että meillä on ollut hänen kanssaan pahoja riitoja silloin kun olin pieni. Muistan, että hän vei minut, siskoni ja veljeni luistelemaan, kun äiti jäi kotiin. Hän antoi siskoni ja minun ajaa autolla parkkipaikalla. Hän oli ensimmäinen ihminen, joka sanoi suorilla, ymmärrettävillä sanoilla, että minä en ole tyhmä. Joskin olin silloin päässyt juuri yläasteelta, joten tuon seikan olisi voinut tehdä selväksi muutaman vuoden aikaisemmin. Muistan enemmän hyviä asioita, kuin huonoja. Joskin hänen asemansa minun elämässäni oli hyvin epämääräinen. Siksi kai hän on jäänyt mielessäni hyvin harmaaksi.
Itse olin pienenä hyvin rohkea. Muistan, miten keräsin kymmenpennisiä tyhjään viinipulloon ja kun niitä oli tarpeeksi, kävelin pankkiin vaihtamaan ne isommaksi rahaksi. Kun hammas heilui, kävelin hammaslääkäriin ja kysyin, voisiko joku nappasta sen irti. Kun kohtasin ihmisiä, olin rohkea, avoin ja luottavainen. Menin, touhusin ja tein. En koskaan miettinyt, mitä muut minusta ajattelevat.
Mutta se olikin silloin, kun olin pieni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti