Mä
olen koko elämäni yrittänyt miellyttää muita. Muiden miellyttäminen on mennyt
niin pitkälle, etten itse enää edes tiedä kuka olen ja mitä haluan itsestäni
muille antaa. Mun persoonaan on niin syvästi porautunut taito etsiä muista
asioita, mitä he haluavat nähdä ja kuulla, että jatkuvasti mukaudun sen mukaan,
kenen kanssa olen tekemisissä ja mitä oletan heidän tahtovan minusta.
Helevetin
hieno taito asiakaspalvelutyössä, mutta aivan mahdoton toteuttaa ja kantaan
harteillaan yksityiselämässä.
Ja nyt
siihen tuli loppu.
Minä
olen se kuka olen, käyttäydyn niin kuin käyttäydyn, sanon mitä sanon, kyselen
mitä kyselen, teen mitä teen ja osoitan tunteeni siten miten se minulle on luontevinta.
Tai jätän sanomatta, kysymättä, tekemättä ja osoittamatta. En aio elää
sellaisena, mitä muut minusta odottavat tai tahtovat. Aion elää sen mukaan ja
sellaisena ihmisenä, kuin mitä itse tahdon olla.
Minuun
ei pidä peilata omia tahtoja, toiveita, odotuksia ja vaatimuksia siitä, mitä
minun haluttaisiin olevan. Jos minua ei kyetä hyväksymään sellaisena kuin olen,
tekemineni tai tekemättömine asioineni, sanomieni tai sanomattomieni sanojeni,
kysymysteni tai kysymättä jättämieni kysymyksineni, minulla ei ole sinulle
tilaa elämässäni. Minut pitää hyväksyä, arvostaa ja kunnioittaa omana itsenäni.
Kuten
kaikki muutkin, minäkin teen jatkuvasti virheitä. Unohdan asioita, käyttäydyn
huonosti, möläyttelen tyhmiä asioita, jätän ilmaisematta tunteeni, kiinnostukseni,
mielipiteeni. Se on osa minua. Jos sanon tai teen jotain loukkaavaa, siitä
pitää sanoa. Jos haluat huomioni, sitä pitää pyytää. Jos et pidä tavastani
toimia, voidaan keskustella asiasta.
Kenenkään
ei pitäisi joutua hakemaan hyväksyntää läheisiltään. Kenenkään ei tarvitse
muuttua, koska toinen ihminen niin tahtoo. Kenenkään ei tarvitse toimia,
reagoida, ilmaista itseään tai käyttäytyä, kuten joku toinen haluaa.
Minä
olen tällainen kuin olen, enkä muuta tai pyytele anteeksi sitä kuka minä olen, ellei
se minua itseäni vaivaa tai häiritse.
Sinun
tulee hyväksyä minut tällaisena kuin olen.